Kennel Lakeweilers

FIN KVA JK3 Muskett Kiira "Moona"

Moona käytiin hakemassa Mikkelistä toukokuussa -93.
Meille muutti ihana pikku pallero joka tutki kaikkea innokkaasti mutta oli rauhallinen ja harkitsevainen jo pentuna. Mitään suurempia tuhoja se ei tehnyt. Yhden kelloradion johdon se nakerteli poikki ja muutama lapanen ja villasukka joutui roskikseen Moonan hampaiden jäljiltä.
Alusta lähtien oli selvää että koiran kanssa harrastetaan jotain. Punkaharjulta löytyi pieni mutta aktiivinen yhdistys johon meidät otettiin hienosti mukaan. Sieltä aloittelija sai hyviä neuvoja ja opastusta.
Maasto meni Moonalle helposti "jakeluun", tottiksen kanssa tehtiinkin enemmän työtä. Etenkin hyppynouto ja eteenmeno tökki pahasti alussa. Harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta ja -97 Moonasta tuli jäljeltä käyttövalio. Voitimme kaksi kertaa Pohjois-Karjalan piirinmestaruuden.

Moona oli ihanteellinen koira ensimmäiseksi rotikaksi. Se oli rauhallinen, harkitsevainen, hyvähermoinen ja antoi anteeksi tietämättömän ohjaajan virheet. Niitä tuli tehtyä oikein roppakaupalla...
Tarkoitus oli Moonalla teettää pennut mutta kuvaustulokset mursi ne suunnitelmat. Kyynärnivel tulos oli 3/3 joten pennut jäivät haaveeksi. Huonosta tuloksesta huolimatta kyynärät eivät vaivanneet Moonaa kuin vasta pari viikkoa ennen lopettamista. Sen kanssa pystyi harjoittelemaan ja kisaamaan normaalisti.
Kuinka nopeasti 10 vuotta voikaan kulua. 24.1.2003 oli aika tehdä Moonalle viimeinen palvelus ja se nukahti viimeisen uneen minun syliini eläinlääkärissä.

JK3 Muskett Odessa "Manta"

 Manta tuli taloon syksyllä -95 perheen toiseksi rotikaksi. Touhukas ja omapäinen pentu joka osasi koetella omistajien hermorakennetta alusta asti.
Onneksi Manta ei sattunut ensimmäiseksi rotikaksi, oli täysin toisenlainen kuin Moona. Erittäin vilkas ja rajoja kokeileva. Mutta myös halukas oppimaan uutta ja innokas tekemään hommia.
Kesällä -97 kävimme ekat jälki kokeet ja syksyllä siirryimme voittaja luokkaan. Nyt ajatellen liian nopeasti.
Manta oli rottweileryhdistyksen vuoden tulokas 1997. Kisoissa on käyty tosi vähän johtuen ohjaajan motivaatíon puutteesta. Ykköstulos on ollut välillä lähellä mutta vielä se puuttuu. Jos ei koira mokaile niin sitten ohjaaja.
Vieraita kohtaan Manta on ollut aina pidättyväinen ja "juttelee" mielellään. Erityisen mielissään Manta on silloin jos se huomaa että "juttelu" tehoaa...Ja aika moneen vieraaseen se on tehonnut.....
Manta on saanut kaksi pentuetta, ensimmäisen vuonna 2000 ja toisen 2001.
Mantalla alkaa olla jo ikää sen verran että eläkepäivät koittavat, omaksi iloksi vielä otetaan liikkeitä mutta kilpailuihin ei enää lähdetä.
Mantan kanssa saimme elää yli 9 vuotta. Muistoihin jäävät yhteiset lenkit metsissä ja kevät jäillä, lukemattomat jälki-, esineruutu- ja tottisharkat, Mantan ilo pilkkoa pajupuskia ja näykkäistä lenkkikaveri Rölliltä karva tupsu kun uskalsi liian lähelle.
Muistoihin jää myös Mantan ärinät, huumorintajuttomuus ja ohjaajan hermojen kiristäminen äärimmilleen,vieraiden pälyilevät katseet ja kysymys:"Missäs Manta?"
Nyt niitäkin tilanteita muistelee lämmöllä. Tuskin koskaan omalle kohdalle
osuu toista mantaa, se oli todellinen persoona niin hyvässä kuin pahassakin.
Manta nukutettiin ikiuneen 1.12.2004

Alla Mantan luonnetesti:
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taistelutahto +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Laukauspelottomuus laukausvarma
TULOS HYVÄKSYTTY +157p.

Lakeweilers Aqua "Muusa"

Muusa syntyi Mantan ensimmäiseen pentueeseen. Pesueen pienin rääpäle mutta rohkein. Ei turhia rähissyt mutta piti puolensa jo pentulaatikossa. Siksi se meille jäi. Siitä kasvoi mahtava koira. Vahvahermoinen ja luotettava. Lasten kanssa tosi hyvin toimeen tuleva. Ja oli ilo tehdä Muusan kanssa jälkeä ja tottista. Harmi vain että kosketti polvensa jo nuorena enkä uskaltanut ottaa hyppyjä. Kisoissa käynti tyssäsi siihen. BH-koe suoritettiin. Muusan luonne oli vetaansa vailla. Niin rauhallinen ja vakaa, mutta kun solmun tai makkarapussin etsi niin jo tuli virtaa. Emänsä kanssa otti verisesti yhteen useamman kerran vaikka muuten oli tosi sosiaalinen. Mittelien kanssa tuli toimeen kun vaan ei ruokaa ollut näkösällä. Sieti pienten räksytykset vaikka varmasti ärsytti.  Muusalla oli yhdessä nisässä patti joka kasvoi ja juhannuksena 2009 alkoi vaivata niin että ainoa vaihtoehto oli lopetus. Heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina vein Muusan viimeisen kerran eläinlääkäriin. Ja kuten muutkin rotikat sekin lähti viimeiselle matkalle minun silitellessä ja kertoessa kuinka ihana koira se oli, viimeisenä olen jokaisen korvaan kuiskannut  "Heippa"  Muusa oli ensimmäinen koira jonka kanssa olen elänyt sen ensimmäisestä henkäyksestä siihen viimeiseen. Väliin mahtui 9 vuotta ja jälleen kerran mietin kuinka nopeasti se voikaan mennä, ja kuinka iso ikävä aina jää...