Kennel Lakeweilers

Damirazin Aikamoinen "Viivi"

 
 
 
  

Viivi, amirazin Aikamoinen, tuli maaliskuussa 2003 Vilmalle kaveriksi.
Tosi hienosti leikit sujuvatkin ja vauhtia piisaa. Viivi on pieni ja pippurinen, oikea pikku Myy. Muusaa se käy välillä mielistelemässä mutta minun sylissä sitten uhotaan oikein kunnolla.Viivi tajuaa kuitenkin että Muusa on kamalan paljon isompi eikä sille passaa mennä liikoja yksin isottelemaan...
Viivin kanssa on myös käyty näyttelyissä ja saaliina on 1xROP-pentu.
Viivi muutettiin kleinspitziksi Lappeenrannan näyttelyssä 2004.
Viivi tuli sijoitusnarttuna meille ja vuonna 2005 Viivi lähti astutusreissulle kasvattajan luo.
Sulhasena oli komea musta uros. Astutus jäi hieman epävarmaksi eikä Viivi osoittanut mitään raskauden merkkejä. Yllätys olikin suuri kun Viivi yhtenä iltana alkoi synnyttämään. Järkytystä lisäsi se ettei synnytys tuntunut edistyvän mihinkään. Nopeasti soitto päivystykseen ja Tohmajärvelle leikkaukseen.
Puolenyön jälkeen pikkuinen pikimusta tyttö saatiin ulos. Viivi nukkui vielä seuraavaan päivään mutta äidinvaistot löytyivät nopeasti ja Viivistä tuli mitä mainioin äiti. Ylläri-pentu lähti kasvattajalle ja on menestynyt hyvin näyttelyissä.